Myy tai vuokraa asunto Suomessa ja ilmoita muutosta isännöitsijälle tai huoltoyhtiöön. Jos asut vuokralla sopimuksessa on irtisanomisaika ja vuokravakuus, jonka saat takaisin.
Muuttoilmoituksen Kelalle voi tehdä Kelan omilla sivuilla, jonka asiointipalveluun kirjaudutaan joko verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Sivulta löytyy myös paljon tietoa muutosta ulkomaille. Muuttaja voi myös täyttää Kelan lomakkeen Y 38 (”Muutto ulkomaille tai työskentely ulkomailla”) ja postittaa sen mihin tahansa Kelan toimistoon. Vaikka nämä ovatkin yhteydessä toisiinsa kannattaa tehdä ilmoitus molempiin.
Vakituisesti ulkomaille muuttava siirretään Suomen väestötietojärjestelmässä poissaolevaan väestöön ja samalla muutto katkaisee osan kotikuntaan liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.
Postin muuttoilmoitusta ulkomaille ei voi tehdä puhelimitse, mutta sen voi tehdä verkkopalvelussa. Muuttoilmoituksen voi tehdä myös lomakkeelle, jonka saa postin toimipisteistä tai maistraateista.
Pysyvästä muutosta ulkomaille on ilmoitettava myös Suomen Verohallinnolle. Ongelmatapauksissa Suomen kansalaisia neuvoo kansainvälinen henkilöverotuksen palvelunumero 020 697 024.
Muuttoilmoitus täytyy siis tehdä erikseen jokaiseen: Väestörekisterikeskuksen, Postiin, Kelalle ja Verottajalle. Katso näiden nettisivut!
Ota ajoissa selvää oleskeluluvista jne, sillä käsittely saattaa viedä aikaa. Espanjassa tarvitaan N.I.E.
- N.I.E.on henkilökohtainen tunnistenumero. Sen hakemisen voi antaa asiointipalvelun (Gestoria) hoidettavaksi (useita kymppejä) tai hoitaa itse (vie paljon aikaa jonoissa). Sitä tarvitaan usein asioiden hoitamisessa. ks blogin kohta N.I.E.
- Espanjassa tiliä ei saa auki ilman N.I.E. numeroa. Sen voi antaa asiointipalvelun (Gestoria) hoidettavaksi (useita kymppejä) tai hoitaa itse (vie paljon aikaa jonoissa).
- Espanjassa maksut menevät aina automaattisesti tililtä. Jos raha loppuu kesken ja lasku jää maksamatta voi olla, että kun tulet lomalle/lomalta kotiin ei ole sähköjä eikä vettä.
Konsultoi omaa pankkiasi siitä, miten raha-asiat kannattaa ulkomailla järjestää. Nettipankki kuntoon.
Rokotukset kuntoon ja lapsille mukaan todistus niistä, jos he menevät kouluun tai muuten asutte pitkään alueella.
Vakuutukset, sähkö ja vesi poikki Suomessa ja uudet voimaan Espanjassa.
Lehtitilaukset, internetyhteys, kännykkä, reseptit, parkkiluvat, jäsenmaksut... Molemmissa maissa omansa.
Tarvitsen pidemmässä oleskelussa puhelimen. Myyjiä on todella monia ja kilpailu kova. Hinnat voivat kuulostaa lähes ilmaiselta, siellä usein unohtuu mainita niiden koskevan esim. vain ensimmäistä kuukautta. Maan suurin operaattori on Telefonica ja sen halpamyyjä Movistar. Yleensä suurin on paras, mutta ei ehkä halvin. Suomalaiseen laatuun tottunut jää sitä varmasti kaipaamaan ja siksi paras paikallinenkaan ei ehkä ole totutun tasoinen.
Internet on perinteisesti ollut kallis ja siksi Espanjassa langaton 3G/4G on suositumpi kuin Suomessa kiinteä ADSL-yhteys. Todella monet ravintolat tarjoavat langatonta WiFi-yhteyttä ilmaiseksi, joka sekin on väliaikaisesti oleskelevalle hyvä vaihtoehto. Puhelut Suomeen toimivat esim. Skypellä riittävän hyvin.
Tavaroiden varastointi Suomessa, kuljetus Espanjaan. Maksaako kuljetus enemmän kuin tavara? Ehkä kannattaa sittenkin myydä ja ostaa uudet tilalle.
Kannattaako auto myydä ja ostaa samanlainen tilalle Espanjassa?
Vuokra-autot ovat jopa 50% halvempia Malagan lentoasemalla kuin muualla alueella!
Varo, ettei vuokraisäntäsi Espanjassa ole huijari. Asuuko joku tuttusi paikalla ja tarkistaa asiat? Jos maksat jotain etukäteen ole varma siitä mitä teet. Vuokravakuus kannattaa "polttaa" pois eli jättää vastaava määrä lopusta maksamatta. Muuten sen takaisin saaminen saattaa olla mahdotonta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Noudatathan normaaleja etikettisääntöjä, kiitos!